Kukkiankankurit ry

Luopioislaiset ovat hämmästyttäviä. Jos jokin asia ei onnistu niin kuin on aina totuttu, harmitellaan vähän aikaa. Ja kohta jo tuumitaan mitä voitaisiin tehdä. Näin kävi myös kankaankudonnasta innostuneille kansalaisopiston kudontapiiriläisille, kun toiminnan kerrottiin keväällä 2020 loppuvan.

Jo kesällä oli vireillä yhdistyksen perustaminen ja syyskuussa 2020  Kukkiankankurit–yhdistys oli tosiasia.

Yhdistyksen tehtävänä on antaa jäsenilleen mahdollisuus toimia mieluisan harrastuksen parissa tarkoitukseen sopivassa ympäristössä. Yhdistys pyrkii myös takaamaan, että jäsenten käytössä on tarvittava tietotaito.

Kukkiankankurit ry:n tilat eivät ole tarkoitetut vain jäsenistön käyttöön. Myös muut kuin jäsenet voivat tulla kutomaan, jolloin yhdistys perii pienen korvauksen tilojen käytöstä ja opastuksesta. Käytetyt materiaalit maksetaan luonnollisesti erikseen. Koska tiloissa on paikalla henkilö, joka pystyy opastamaan kutojia, ei ensikertalaisenkaan tarvitse pelätä epäonnistumista.

Sen lisäksi, että jäsenistö kutoo itselleen, joitakin tuotteita tehdään myös myyntiin. Niinpä Maalaismarkkinoilla Kukkiankankureillakin on oma myyntipöytänsä, josta voi tulla ostamaan vaikka pienen laukun tai pikinikille pienen maton suojaamaan vaatteita lehtivihreältä.

Kutomoon ovat kaikki tervetulleita käymään ja yhdistyksen sihteerin Leena Laineen tavoittaa joko puhelimella:  0405673033  tai sähköpostitse: leenatellervo.laine@gmail.com