2016

TOIMENPITEET
Kukkia maailmalle -hankkeen aloitustilaisuus järjestettiin Kuohijoella Kukkian Keitaan tiloissa 20.2.
Säästöpankin edustajille tulevia toimenpiteitä esiteltiin 10.3. Aito Säästöpankki on paikallisena toimijana yhteistyökumppani hankkeille.
Toimistotila osa-aikaiselle työntekijälle vuokrattiin Mikkolan Navetta ry:ltä Mikkolan Pytingistä.
15.3. ryhmä paikallisia toimijoita teki jäitse tutustumiskäynnin Iso-Siikasaareen Matinojan ja Evinsalon puolivälin paikkeille. Saaren vuokralle tarjottu mökki vaikutti ihanteelliselta tarpeeseen nähden ja tuli tuomaan helpotusta Luopioisten vähäisiin majoitusmahdollisuuksiin. Mökin käytössä on soutuvene.
Matkailumessut ja tapahtumat
Ensimmäinen iso tapahtuma oli osallistuminen kolmipäiväisille matkailumessuille Tampereella huhtikuun puolivälissä. Yhteisosastolla Pälkäneen kunnan kanssa Kukkia sai hyvin näkyvyyttä ja runsaasti kiinnostuneita kyselijöitä ja keskustelijoita.
Kukkia maailmalle on ollut esillä Pälkäneen kunnan matkailutoimijoiden tapaamisissa sekä Rural Finland -koordinaatiohankkeen tilaisuuksissa Valkeakoskella ja Lahdessa.
Pirkan Helmi järjesti Maaseutuyrittäjätapaamisen elokuulla. Luopioisten Yrittäjien toiminnanjohtaja Seppo Kääriäinen osallistui tapahtumaan hankkeen puolesta.
Viron opintomatkaa markkinoitiin ja suunniteltiin ahkerasti ja tarjouksia pyydettiin kolme kappaletta. Valituksi tuli monipuolinen, kattava ja kätevä kokonaisuus.
Siikasaaren mökki
Siikasaaren mökki on ihastuttanut ulkomaisia vieraita poikkeuksetta. Saari on kaukana mantereesta eikä siellä ole sähköä. Mökille hankittiin kynttilöitä, koska sähköttömyys on ollut vierailijoille uusi kokemus eivätkä he osaa varautua pimeään. Saarimökki vuokrattiin toiseksi kaudeksi, koska sinne on hyvä majoittaa pieniä porukoita ja saari on puhdasta luontoa ja hiljaisuutta parhaimmillaan ulkomaisille turisteille. Samalla saatiin hanketta varten toinen täysi talvikausi, mikä on hyödyllinen sen takia, että matkaislusesonki on välttämättä saatava tavalla tai toisella jatkumaan lyhyen kesäkauden ulkopuolelle, uusia ideoita tarvitaan.
Muuta
Luopioisista löytyi yksityisomistuksessa oleva tukevatekoinen, vanha, mutta erittäin hieno rautainen ankkuri. Se ostettiin Kukkia maailmalle –hankkeelle käytettäväksi matkailutapahtumissa rekvisiittana.
Muiden toimijoiden aiempia tutkimuksia hyödyntämällä tehtiin kyselylomakkeet ulkomaisille matkailijoille. Yksi on tarkoitettu ennen Suomeen saapumista, toinen on Siikasaaren mökillä ja kolmas lähetetään vierailijoille, kun he ovat olleet kotimaassaan vähän aikaa.
TIEDON KARTTUMINEN
Kokemusta ja tietoa on saatu mukavasti. Tähän mennessä ulkomaisia vierailijoita on käynyt Englannista, Hollannista, Espanjasta ja Saksasta. Julkisen liikenteen puute on ongelma Kukkian seudulla. Koulupäivien aikaan Luopioinen - Tampere välillä liikennöi vuorolinja-autoja, mutta esim. Pirkkalan lentokentältä ei kulkeminen onnistu sujuvasti. Kuten ei myöskään Helsinki-Vantaan lentoasemalta tai Helsingistä laivasatamista.
JULKISUUS JA TIEDOTTAMINEN
Messuilla, tapaamisissa ja tapahtumissa huomattiin, että käyntikortti on ehdottomasti tarpeen. Pienen kokonsa takia kortista tehtiin yksinkertainen ja selkeä. Www-osoite on selvästi esillä ja täten kortin saanut pääsee helposti tiedon lähteille.
Paikallinen Sydän-Hämeen Lehti on julkaissut artikkeleita kesän aikana Kukkian seudulla vierailleista eri kansallisuuksien edustajista.
Hankkeelle on perustettu uudet www-sivut tavastialakeland.fi kukkialle.fi rinnalle. Osa kuvista on hankittu ostamalla.
Kotisivuille on tehty lisää käännöstyötä ulkomaalaisia varten.
INNOVATIIVISUUS
On ollut erittäin hyödyllistä saada Suomen ulkopuolelta vierailijoita. Englantilaiset kävijät ovat olleet innoissaan yksinkertaisesta, luonnonläheisestä mökkeilytavasta, jossa ei ole normaaliin arkipäivään kuuluvia itsestäänselvyyksinä pidettäviä nykyajan mukavuuksia. Suomen valoisa kesäyö saaressa auringonlaskuineen ja –nousuineen on ollut mieleenjäävä kokemus kaikkialta tulleille vieraille.
Hankkeessa on jopa kehitetty uusi termi tarkoittamaan suurelta osin luonnossa tapahtuvaa oleskelua ja retkeilyä, joka ei kuitenkaan perustu patikointiin ja telttailuun. Mökkiretkeily on kaupungistuneelle ihmiselle tarkoitettua, helppoa luonnosta ja yksinkertaisuudesta nauttimista: tukikohtana on perusmökki, jonne pääsee tarvittaessa säältä suojaan, jossa nukutaan, laitetaan ruokaa ja saunotaan.
Hyödyntämällä hankkeessa mukana olevien ihmisten Facebook-yhteyksiä tätä mökkiretkeily-konseptia on saatu levitettyä laajalti maailmalle myös sellaisten ihmisten keskuuteen, jotka eivät ole sitä kokeneet. Tätä kautta on mökkiretkeily-termille saatu myös englanninkielinen käännös: wilderhutting. Asiasta kovasti innostunut englantilainen, joka ei ole koskaan käynyt edes Suomessa, paikallisesta pienestä saaresta puhumattakaan, on osallistunut keskusteluun, ihastellut FB:ssa Kukkiajärvestä otettuja kuvia ja sen tuloksena luonut wilderhutting-uudissanan englannin kieleen.