Pirttilahti

Lempeitä lehtoja

Padankosken kota

Kesäsunnuntaisin pyöritämme aktiivisen kyläyhdistyksen voimin kahviota uimarannalla sijaitsevassa Padankodassa.

Joka toisen kesän kohokohta on perinteinen Hermanninpäivän juhla, jonne kokoontuu toista sataa entistä ja nykyistä padankoskelaista.

Yhdistys järjestää myös kyläretkiä eri puolille Etelä-Suomea.

Ranta

Padankosken kylä sijaitsee Kukkian itäpäässä kauniin Pirttilahden rannalla.

Kylä on Luopioisten alueen laajin ja vanhin. Täällä vakituiset asukkaat ja loma-asukkaat toimivat yhdessä kylän hyväksi.

Kylällemme tyypillistä on talkootoiminta. Niihin osallistuu sekä vakituisesti täällä asuvia että lomalaisia.

Yhdessä olemme viime vuosina tehneet rantaan venesataman ja komean laiturin, kunnostaneet uimarannan ja rakentaneet Ruuttakopista näyttelytilaa. Pirttilahdella useana kesänä järjestetyt niittotalkoot ovat avanneet Kukkian välkkyvät vedet.

Kukkien kylä

Kylämme on kukkien kylä. Joka kesä järjestämme Luonnonkukkakävelyn Luonnonkukkien päivänä kesäkuussa, jolloin tutustumme mm. kylämme omaan kukkaan kulleroon.

Maastoon merkittyjen kyläpolkujen kautta kukkiin voi tutustua muinakin aikoina.

Kullero on Padankosken oma kukka.

Ruuttakoppi

Padankosken vanhin tunnettu asutus on 8000 vuoden takaa kivikaudelta.
Kylän ruuhkavuodet ajoittuivat sodan jälkeiseen aikaan. Nyt kesäasukkaat moninkertaistavat kylän asukasluvun.

Kunnostetussa Ruuttakopissa järjestämme kesäisin kylän historiaan liittyviä näyttelyitä, joihin pohjatietoa löytyy tuoreesta Meilän kylä, Padankosken historia– kirjasta.

Kukkialle

Kukkiajärvellä melojalle tai veneilijälle Padankoski on oiva kohde, sillä uimarannan vieressä on veneenlaskupaikka. Siitä pääsee helposti vesille monenlaisella veneellä

Kajakeilla Harjunsalmessa