Laulujen Kukkia

Kukkian valssi

On kätköissä korpien jylhäin, 
tuolla takana taipaleitten. 
Tuo Kukkia kaunehin ylväin, 
järvi satojen saarien.

Jos minne mä kuljenkin, 
elonpolkuja harhaillen. 
Vielä kerran luoksensa palaan. 
kotirannoille Kukkian.

Siellä rannoilla sen jäyhä kansa 
vainioitansa viljelee. 
Ja Ahti suo myös antejansa 
kalamiehille myös koukuissaan.

Jos minne mä kuljenkin  …

Sieltä löysin mä myös ensilemmen,
tytön pellavatukkaisen. 
Valat lemmestä vannotut silloin 
eivät myöhemmin kestäneet ei.

Jos minne mä kuljenkin  …

Nyt vanhana harmajapäänä 
palaan rannoille muistojen. 
Siellä ihmisen paikka on parhain. 
siniaaltoja soudellen.

Jos minne mä kuljenkin 
elon polkuja harhaillen. 
aina jälleen luoksensa palaan 
kotiaalloille Kukkian.”

Säv. Eino Sipponen
San. Kalle Syrjänen

Laulu Kukkialle

Rannoilla vetten sinisten selkäin
kaislikot rantain vienosti soi.
Kalliorannat kaikuen toistaa
sävelmän kauniin, mi herkästi soi.
Aina on uusi sävelmän sointi;
hetkestä toiseen se muuttuupi vaan.

Saaret ja salmes, lahdet ja niemes
kauneinta ompi katseltavaa.
Tunnelman luovat mielehen uuden,
selkien sineen se kätketty on.
Sieltä se nousee vallaten mielen;
ain yhä uutena kuulla sen voi.

Iäti muistan järven tään kauniin,
helmi se Hämeen keskellä on.
Rauhaisat iltas, myrskyisät tuules;
sieluni pohjassa säilyy ne ain.
Koskaan en voi mä unhoittaa tuota,
järvistä kauneinta, Kukkiaa.

Sävellys ja sanoitus
Alpo Honkanen