Kukkiajärvi

Ormio - Kukkian kummajainen

Kuvateksti: Ormion muotokuva. Näyte humuspitoiselta hiekkapohjalta veneen kannelle nostettuna. Lehtisaarenselkä, Rautian rantaa, Kaidankärjen SE-puolelta.

Kuva U. Mäkirinta, 2005.

Kukkian kesävieras Saksalan maatalossa, apteekkioppilas Ragnar Bäck löysi vuonna 1933 ormion (Pilularia globulifera) Kukkiasta, Puutikkalan kylästä, Saksalan talon rannasta. Tuskin löytäjä oudon vesikasvin nimeä edes heti tunsi, mutta syksyllä Kasvimuseo vahvisti määrityksen. Helsingistä tuli pyyntö lisänäytteistä. Tapasin Veikko Saksalan 25 vuotta myöhemmin eli 1957. Hän oli vuonna 1933 ollut 22-vuotias nuorimies talon 11 lapsesta. Hän kertoi ottaneensa kourakaupalla pohjaruohoja siltä samalta paikalta, mistä se oppilaskin oli kasvin löytänyt, lätkäisi ne sanomalehden väliin ja postitti Kasvimuseolle Helsinkiin. Sensaatio oli valmis, sillä lähimmät ormion löytöpaikat tunnettiin vasta kaukaa Ruotsista, Tukholman ja Uppsalan tienoilta. Yleislevinneisyydeltään kasvi on eteläinen ja läntinen, Atlantin läheinen, vain Euroopasta löydetty.

Kesällä 1958 olin Lammin Biologisella asemalla kesäkurssilla, ja edessä oli pari päivää vapaata. Käytin viikonvaihteen kävelyyn Kukkian rannoilla, Puutikkalasta Holjaan ja edelleen Haltialle löytääkseni uusia ormion esiintymiä. Museonäytteistä olin jo oppinut tuntemaan tämän vesisaniaisen. Ormiota löytyikin nyt monesta paikasta, jopa runsaasti. Näytti siltä, että kasvi saattoi kasvaa kaikkialla Kukkiassa. Kahtena seuraavana kesänä asia varmistuikin. Yksi opettajistani yliopistossa, professori Risto Tuomikoski, pyysi minua pitämään ormiosta pitkähkön tiedonannon Vanamo-Seuran helmikuun kokouksessa. Kuulijoita oli täysi sali. Esitykseni oli tiedonannoksi huomattavan pitkä, minkä johdosta vanha prof. Mauno Kotilainen, itsekin vesikasvitutkija, ärähti, että aikooko Vanamo-Seura jatkossakin esitellä nuoria lupauksiaan näin pitkillä esityksillä. Moite tuntui minusta pahalta. Tajusin vasta myöhemmin, että ekologian tentti Kotilaiselle oli minulla vielä edessäpäin ja että kuinkahan siinä oppilaan käy kun ärsytti opettajaansa? No, hyvin kävi: sain täydet pisteet ja ukko lahjoitti minulle vielä väitöskirjansa ja joitakin suppeampia julkaisuja vesikasveista.

Ormio on ranta- ja vesikasveihin kuuluva vesisaniainen. Sen vaakasuorasta, rihmamaisesta, noin millimetrin vahvuisesta varresta kohoaa niinikään rihmamaisia, pystyjä, 5-15 cm:n korkuisia lehtiä. Lehden kärki on nuorena vieterimäisesti kiertynyt (kuten muillakin saniaisilla), mikä on lajin varma tuntomerkki. Hennot juuret lähtevät samoista nivelistä kuin lehdet. Vähän kauempana verson kärjestä olevien lehtien viereen ilmestyy uusia lehtiä ja syntyy ns. ”lehtikimppuja”, jotka samalla ovat uusien haarojen lehtiä ja joiden etäisyys toisistaan pitenee sivuhaaran kasvaessa. Mittasin kerran runsashaaraisen yksilön kokonaispituuden: tulos 145 cm. Näin muodostuu laajoja ormioniittyjä.

Ormio kuuluu ulkonäkönsä puolesta pohjaruusukelehtisten ryhmään, joita Kukkiassa on 12 lajia. Näistä eniten ormiota muistuttaa sarakasveihin kuuluva hapsiluikka (Eleocharis acicularis), jolla niinikään on suikertava varsi ja jonka lehdet sijaisevat tiheinä kimppuina. Kasvi on kuitenkin hennompi, mutta sen voi helposti sekoittaa ormioon. Rentovihvilän (Juncus bulbosus) uposmuotoa voi myös helposti luulla ormioksi, mutta sen rihmamaisissa lehdissä on tyvellä selvät korvakkeet. Rantaleinikki (Ranunculus reptans) on myös rihmamainen, mutta sen joidenkin lehtien kärki levenee aavistuksen verran veden allakin kasvaessaan. Ormioksi on aivan yleisesti määritetty vääriä lajeja. Myös kokeneet kasvintuntijat ovat erehtyneet. Eräs heistä julkaisi Kukkialta lajilistan, jossa esiintyi ormiota vahvasti muistuttava, mutta järvissä harvinainen merivita (Potamogeton filiformis, ruotsiksi trådnate).

Kukkiassa ormio on levinnyt koko varsinaiseen Kukkiaan, mutta puuttuu Leppänästä ja Pohjois-Kukkiasta. Lehtisaarenselässä se on harvinaisempi kuin Länsi-Kukkiassa. Runsaimmillaan ormio kasvaa Haltianselässä. Sitä tavataan runsaana myös Kuohijoella, itse joessakin aina Kuohijärven niskalle (luusualle) asti, edelleen järven lasku-uoman (Kukkianvirran) alapuolella, Vuollekeskisessä ja Vihajärvessä. Nämä pikkujärvet voidaan lukea Kukkiaan kuuluviksi, sillä matalan veden aikaan niiden vedenkorkeus on lähellä Kukkian pintaa. Heti Vihavuoren kosken (”Vihavuolteen”) alapuolellakin (putousta 2,5 m) on ormiota löydetty juurtuneena parista paikasta ja ajelehtivana kilometrien päässä Hauhon vesistössä. Varmimmin ormion löytää harvasta ruovikosta, jossa saattaa olla mukana yhtä harvakasvuista järvikortetta. Myös nuottaruoho (Lobelia dortmanna) on yleisimpiä seuralaiskasveja. Yleisin ormion kasvusyvyys on 0,5-1 m, mutta se kasvaa paikoin yli 2m:n syvyydestä.

Ormio lienee saapunut Kukkialle vasta lämpökaudella 4-6000 vuotta sitten (Itämeren Litorina-kaudella). Se luetaan ns. subatlanttisiin lajeihin, jotka ovat sekä lämpöä että pitkää kasvukautta vaativia ja samalla kylmänarkoja. Ormio ei kestä jään sisälle joutumista, ainakaan pitkäksi aikaa. Joka kesä sen ajelehtivia versoja juurtuu kulloisenkin rantaviivan tienoille ja ylemmäksikin, jos siinä on märkää kasvijätteiden muodostamaa alustaa. Talvinen jääpeite tappaa ne kuitenkin useimmiten. – Informaatiotaulut Kukkian uimarannoilla ja venesatamissa väittävät ormiota jääkauden jäänteeksi. Edellä sanotun perusteella sellainen infokukkanen tulee korjata pikimmiten.

Miksi ormio tyytyy kasvamaan ainoastaan Kukkiassa, vaikka potentiaalisia järviä on Hämeessä paljonkin? Yksi ja ehkä painavin syy on se, että Kukkian vedenpintaa ei ole laskettu äkkirysäyksellä Litorina-kauden jälkeen kuin kerran (1837) ja silloinkin vain 60 cm. Silloiset rantatörmät ovat vielä kaikkialla näkyvissä. Kangasalan vesien (Mallasvesi ja Pälkänevesi mukana) korkeustasoa ovat luonnonmullistukset (1604) ja sittemmin ihminen (Längelmävesi) pudottaneet äkillisesti sillä seurauksella, että mahdollinen ormiokanta on paleltunut pois. Ormio on myös arka erilaisille ilman ja veden saasteille. Viimeisimmät tiedot Etelä-Norjasta kertovat, että kaikki ormion tunnetut esiintymät ovat sieltä hävinneet. Syyksi ilmoitetaan Englannista tulleet ilmansaasteet. Ruotsissa on edelleen lajin pohjoisin esiintymä vain hieman Kukkiaa pohjoisempana. Ennen niin yleinen laji maassa on nyt romahdusmaisesti harvinaistunut. Tehdessäni vuosina 1983-84 vesikasvitutkimusta Etelä-Ruotsissa löysin ormiota enää vain kolmesta kaikkiaan 60 tutkimastani järvestä.

Suomessa ormion uhanalaisastetta nostettiin parikymmentä vuotta sitten. Syynä oli suojeluviranomaisten tietoon tullut ”Hauhon reitin matkailuprojekti”, jonka mukaan Vihavuoressa kosken putous piti suluttaa viereen kaivettavalla uomalla isoille veneille ja vesibussiliikenteelle sopivaksi kulkureitiksi. Kritisoin sulkuhanketta ankarasti paikallisessa lehdessä (Kukkian Lehti 2000: 24-27). Samanaikainen hanke ”Kukkian-virran kalataloudellinen kunnostus” näytti nimestään huolimatta tähtäävään samaan eli väljään ja riittävän syvään uomaan Kukkianvirrassa. Virran uoman profiilia korjattiin pian ”uudella ja paremmalla tietokoneohjelmalla”, sillä seurauksella, että Kukkian keskivesi (KV/MW) on todettu nyt sentin tarkkuudella samaksi kuin entinen pitkäaikainen keskiarvo. Pirkanmaan ympäristökeskuksen virkailija selosti tapahtumat kiitettävästi Sydän-Hämeen Lehdessä muutama vuosi sitten. Siitä ormio kiittää! - Ilman ormiota Kukkian luontoarvot ja maine olisivat muutenkin huomattavasti heikommat aina ulkomaita myöten, niin ammattibiologien kuin Kukkian ranta-asukkaiden keskuudessa. Ormio näyttäisi olevan herkkä järven luonnontilan indikaattori niin meillä kuin muuallakin Euroopassa.

Urho Mäkirinta © teksti ja kuvat