2018

TOIMENPITEET



Matkailumessut

Heti vuoden alusta alkoi Tampereen Matkailumessujen suunnittelu. Uutta materiaalia ei hankittu vaan edellisvuotisia käytettiin Pälkäneen kunnan kanssa otetulla yhteisosastolla.  Messuille osallistuttiin 20.-22.4.

​​​​​​​ 

Talvikuvaus

Luopioisissa Vohlisaaressa oleva sauna vuokrattiin 13.2. talvikauden kuvauksia varten. Kuvauspäivänä paikalla oli belgialaisryhmä, josta suurin osa uskalsi käydä avannossa asti.


Rajalansaari

Kesäkeskiviikkoisin lämmitettävän Rajalansaaren savusaunan yleinen saunapäivä on tullut koko ajan suositummaksi. Saaressa pääsee kokemaan aidon tunnelman. Saunomisen ja uimisen lomassa Kukkian matkailuun liittyvään ajatustenvaihtoon on osallistunut belgialaisia, italialaisia, ruotsalaisia, virolaisia, saksalaisia, japanilainen, dominikaani sekä yhdysvaltalainen.

Savusauna ja luonto ovat saaren valtit. Palaute on ollut loistavaa ja saarta hyödynnetään mahdollisimman paljon. Rajalansaareen päästäkseen kävijän on suoriuduttava joko vene- tai kanoottimatkasta. Matka ei ole pitkä, mutta tuo käyntiin omanlaistaan eksotiikkaa. Saari on lähellä manteretta, asutusta ja ihmisiä. Luontoa löytyy, mutta ei liian korpea eikä isoja villieläimiä.


Www

Tavastialakeland- ja kukkialle -sivustoja on päivitetty tasaista tahtia. Facebookin on myös lisätty videomateriaalia.



Toiminta

Vuoden aikana on keskitytty materiaalin tekemiseen suurimmalta osin. Luonto, tapahtumat ja elämänmeno on ollut valokuvien ja videoiden teema. 

Luopioisissa muuten vierailleita ulkolaisia hyödynnettiin ja otettiin tapahtumiin mahdollisuuksien mukaan, mutta ainoastaan yksi italialaisporukka tuli paikalle hankkeen avustuksella.