Festareiden kummiparin tarina

Kohtaa Kultasi Kukkialla -sinkkufestareiden kummiparina toimii Anna-Kaisa ja Lari. Heidän tarinansa on hieno esimerkki siitä, että ihania kohtaamisia voi tapahtua missä tahansa - eikä vähiten Luopioisissa!

"Luopioisilla on erityinen merkitys meidän elämässä. Viime kesän lopussa, kesäiltojen alkaessa jo hämärtyä, tarinamme sai alkunsa. Olin kulkeutunut viikonlopuksi Luopioisiin Tampereelta, jossa ystäväni Sirpan kämpillä pitkälti kesän majailin. Tulin yksi viikonloppu auttamaan Sirpaa kahvilan pidossa, hän kun pyöritti tuolloin puuhakkaasti Kahvila Pytinkiä. Täysin lennosta mitään suunnittelematta lähdimme pitkän ja helteisen päivän päätteeksi ensimmäistä kertaa paikallisravintola Liekkiin, kun siellä kerran Sanikin oli esiintymässä.

Astelimme neljän naisen voimin sisään ja mitään arvaamatta joku oli sillä sekunnilla iskenyt silmänsä minuun. Joku pitkä ja komea mies, ”Liekin Lancelot”, joka oli viimeistä lomailtaansa tullut myös paikalliseen viettämään, huikkasi viereisestä pöydästä taivaalla lentävästä satelliitista. Liekkö piti saada jutunjuurta jostain aikaan mutta minähän siitä kuitenkin vallan innostuin, satelliitista vai tästä karismaattisesta miehestä, en ole vieläkään varma.

Mutta siitä olen aivan varma että joku tempaisi minut sellaisella voimalla mukaansa että sillä tiellä ollaan edelleen. Oli kuin tarina joka oli joskus kenties kauan aikaa sitten jossain elämässä saanut alkunsa, sai nyt jatkua. Koska nyt oli aika. Muutaman päivän päästä tapasimme uudelleen ja sitten olinkin jo Luopioisten venesatamassa vähien kimpsujeni kanssa odottamassa venekyytiä saareen miehen mökille, josta tuli jäiden tuloon saakka meidän koti. Tulevalla aviomiehelläni on ollut parikymmentä vuotta Luopioisissa mökki ja hän on seudulla viettänyt valtaosan lapsuuttaan isovanhempien mökillä lähisaaressa. Totta tosiaan, vaikka nyt ensimmäisillä ja niillä ainoilla treffeillä tuli kerrottua että minä en mistään naimisiinmenosta perusta, niin siitä sitten kuuden viikon jälkeen karkasimmekin salaa vihille. Never say never.

Näin se elämä kuljettaa kun annamme sille mahdollisuuden. Ei sitten joskus vaan nyt. Ei ole tarpeen kontrolloida ja suunnitellla liikaa, koska emme koskaan voi tietää mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu. Meille ei ole luvattu mitään, edes huomista päivää, joten uskaltakaamme heittäytyä suuremman johdatuksen huomaan, vaikka se olisi pelottavaakin.

Parisuhde on siitä kiitollinen paikka että toinen heijastaa kaikki ne piirteet, joita ei halua itsessään nähdä. Niin positiiviset kuin negatiivisetkin, kaikki. Se on kuin luotijuna, joka vie itsensä ytimeen. Se on mahtava alusta itsensä kasvamiselle ja kehittämiselle, jos vain suostuu siihen. Jos uskaltaa antaa nähdä toisen itsessään. Ei se ole välttämättä niin helppoa, mutta aina sen arvoista. Tätä me olemme kumpikin tässä opetelleet kaikenlaisella menestyksellä. Mutta haastavinakin hetkinä joku syvä, yhteinen juuri on sitonut meidät tiukasti yhteen. Ikäänkuin meidän kuuluisi olla juuri tässä hetkessä kipujemme ja kaiken kauneuden keskellä mitä elämä tarjoilee, yhdessä.

Niin se elämä vie ja itse toisinaan vikisee. Vuosia maailmaa kiertäneenä ja koronan myötä Suomeen ajautuneena ei todellakaan käynyt pienessä mielessäkään että tapaisin elämäni ihanuuden jossain kyläpahasessa, josta tuskin olin ennen kuullutkaan. Pitkään luulin onneni olevan Los Angelesissa, mutta se olikin Luopioisissa."